Urheilugaalan yhteydessä järjestetty suuri urheilun puheenjohtajatentti nosti poliittiseen keskusteluun kansantaloudellisesti tärkeän aiheen, suomalaisten liikkumattomuuden. Nuorena on vitsa väännettävä ja se pätee liikunnallisen elämäntavan omaksumiseen. Liikunnan ilon löytyminen on ehkä kaikkein tärkeintä. Toisilla ilo liikkumiseen löytyy ennemmin ja toisilla myöhemmin. Harvemmin kuitenkaan kepillä, vaan ennemminkin porkkanalla. Kaikilla palo liikkumiseen ei valitettavasti yrityksistä huolimatta löydy milloinkaan ja tässä taustalla saattaa olla jokin liikkumisen yhteydessä koettu ikävä kokemus.
Turun yliopistossa osana laaja Style-hanketta tehty laadullinen vähän liikkuvien liikkumista edistäviä tunteita kokemuksia kartoittanut tutkimus osoittaa, että varhaisilla tapahtumilla kouluympäristössä, harrastuksissa, varusmiespalveluksessa tai onnettomuuksilla on liikkumista estäviä vaikutuksia. Liikkumista rajoittaviksi tunteiksi tunnistettiin viha, pelko ja häpeä, jotka liittyivät erityisesti tiettyihin liikuntalajeihin ja -ympäristöihin sekä muihin ihmisiin. Liikkumisen edistämisessä tunteet ovatkin tärkeitä, koska niihin voidaan vaikuttaa. Tunteisiin vaikuttamisessa piilee myös mahdollisuus korvata aiemmat ikävät tunteet uusilla hyvillä tunteilla.
Kännykät ovat meidän ajassamme yksi suuri syy eri-ikäisten ihmisten liikunnalliseen passivoitumiseen. Erityisesti nuorille kännykkämaailmasta on tullut toinen todellisuus. Omallakin nuorisolla vapaa-ajan pihapelit ja ulkona liikkuminen kavereiden kanssa ovat jääneet lähes täysin pois, lukuun ottamatta ohjattua harrastamista. Sama tuntuu vaivaavan yhä nuorempia lapsia. Tästä olen huolissani. Erityisesti lapset, jotka eivät omaa kilpailuviettiä ovat vaarassa syrjäytyä liikunnallisesta elämäntavasta. Meidän vanhempien täytyy näyttää esimerkkiä. Kännykät pois ja yhdessä liikkumaan. Liikkuminen on oikeasti kivaa, kunhan löytää oman tavan liikkua.
Liikkumattomuuden ongelmaa ei ole mahdollista ratkaista yksin valtiojohtoisesti ja ylhäältä päin. Tarvitsemme yritykset, seurat ja kansalaisjärjestöt mukaan talkoisiin. Yksilöllä itsellään on huomattava vastuu omasta liikkumisesta, hyvinvoinnistaan ja siitä, että hän yrittää löytää itselleen sopivan tavan liikkua. Yksilönvapaus astuu kuvaan aika varhain ja ihmistä iästä riippumatta ei voi pakottaa liikkumaan. Poliitikoilla on ilman muuta vastuu siitä, että mahdollisuudet liikkua toteutuvat lainsäädännön ja rahoituksen osalta. Liikuntapaikkainvestointeihin ja liikuntapaikkojen ylläpitoon kunnissa tulee olla riittävästi varoja. Koulujen pihojen tulee olla liikkumiseen aktivoivia ja pihoja tulisi voida hyödyntää myös koulupäivien jälkeen. Ikäihmisille tulisi olla kunnissa päiväsaikaan maksuton mahdollisuus hyödyntää esimerkiksi kuntosaleja, jos vain kunnan talous sen sallii. Koulujen opetussuunnitelmien tulee entistä laajemmin mahdollistaa liikunnan hyödyntäminen kaikissa oppiaineissa. Luonnossa liikkuminenkin on myös erittäin hyvä vaihtoehto ja siihen tulee kannustaa.
Harrastusten Suomen malli on ollut erittäin onnistunut hanke. Esimerkiksi seurojen kanssa yhteistyössä toteutettu monipuolinen kerhotoiminta koulupäivän yhteydessä on tavoittanut suuren määrän lapsia, jotka kenties muuten olisivat jääneet ilman liikunnan riemua. Hanke tulisi laajentaa myös yläkouluikäisiin. Liikkumattomat nuoret olisi tärkeä saada liikkumaan ja huomaamaan, että liike on lääke myös murrosikäisen mielen myllerryksiin.
Työikäisillä viikkoliikunta -mahdollisuuden työntekijöilleen antavia työnantajia tulisi tukea. Omalla työpaikallani on tällainen mahdollisuus ollut käytössä jo vuosia. Työntekijällä on oikeus liikkua viikossa kaksi tuntia työaikana vapaasti valitsemallaan tavalla. Kansantaloudellisesti ajatellen näen, että tämä on todella tärkeä kustannuksia säästävä ja hyvinvointia edistävä työsuhde-etu. Ainakin omalla työpaikallani väitän viikkoliikunnan vähentäneen sairauspoissaoloja, lisänneen jaksamista ja sitouttaa myös työn tekemiseen. Erityisesti etätyöaikana viikkoliikuntamahdollisuus on ollut kultaakin kalliimpi, kun mahdollisesti aiemmin pyörällä tai kävellen suoritetut työmatkat ovat jääneet pois.
Poliitikot ovat paitsi vaikuttajia ja päättäjiä myös isiä, äitejä, työntekijöitä, työnantajia, senioreita seura-aktiiveja jne. ja painimme liikkumattomuuden ratkaisemiseksi kaikissa näissä rooleissa. Keskustelua tulee jatkaa ja yhdessä etsiä ratkaisuja liikkumiseen kannustamiseksi. Liikkumattomuus käy liian raskaaksi kansantaloudelle eli sinun ja minun kukkaroille!
