Säädösten sujuvoittamisen kärkihanke nimeltään ”Norminpurku” oli osa pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmaa. Kyseessä oli liikenne- ja viestintäministeriön asettama hanke, jonka tavoitteena oli mahdollistava sääntely, turhien normien purkaminen ja hallinnollisen taakan keventäminen. Näillä toimenpiteillä oli tarkoitus helpottaa kansalaisten arkea, parantaa kilpailukykyä, edistää markkinoillepääsyä ja digitalisaatiota. Hanke oli käynnissä vuosina 2015-2019.
Hanke oli onnistunut. Norminpurun seurauksena kansalaisten arkea helpotettiinkin mm. vapauttamalla kauppojen aukioloaikoja, lisäämällä sähköistä asiointia ja mahdollistamalla uudenlaisten kulkuvälineiden käyttöönotto. Yritysten toimintaedellytyksiä parannettiin alentamalla työllistämiskynnystä, keventämällä viranomaismenettelyjä ja avaamalla markkinoita. Hallintoa kevennettiin viranomaismenettelyjä digitalisoimalla, ilmoitusmenettelyihin siirtymisellä sekä hallinnon rakenneuudistuksilla.
Mahdollistavan lainsäädännön tarve on edelleen hyvinkin tätä päivää ja sen lisääntyminen ovat edelleen kilpailukyvyn säilyttämisen ja kasvattamisen näkökulmasta a ja o. Eurooppa on hyvin reguloitu maanosa verrattuna suurvaltoihin, kuten Kiinaan ja Yhdysvaltoihin. Jos Eurooppa haluaa pysyä mukana kilpailussa esimerkiksi data- ja digimarkkinoilla, on norminpurkua jatkettava. Myös esimerkiksi yritysten sukupolven vaihdosten taloudellisen kannattavuuden näkökulmasta lakeja tulee muuttaa mahdollistavammiksi siten, että suomalaiset perheyritykset eivät järkiään päätyisi ulkomaalaisille pääomasijoittajille mm. verotuksellisista syistä. Vapaaehtoistoimintaa rasittaa myös edelleen turha sääntely, energiaratkaisuja- ja ympäristöä koskevasta sääntelystä puhumattakaan.
Täytyy muistaa, että osana Euroopan Unionia kaikki lainsäädäntö ei ole omissa käsissämme. Jäsenvaltioilla on velvollisuus implementoida EU-tasoiset normit osaksi kansallista lainsäädäntöä. Euroopassa lainsäätäjä on ollut perinteisesti sääntökeskeinen ja jopa äärimmäisen turvallisuushakuinen. Tämän kääntöpuolena on tiheä sääntöviidakko, jossa normit törmäilevät toisiinsa ja estävät mahdollistamisen sijaan. Toivottavasti ilmasto muuttuu tulevaisuudessa tältä osin. Ei itsestään, mutta tekemällä aktiivisesti oikeita asioita.