näyttää 21 tuloksen(tulokset)

Tekijä työtä tarvitsee

Työ on osa hyvinvointia Työ määrittää identiteettiämme, sitä mitä olemme, mihin yhteisöön kuulumme. Työ on totta kai myös useimmille meistä elannon lähde. Suurin osa suhtautuu työhönsä motivoituneesti ja haluaa suoriutua työstään mahdollisimman hyvin. Voisi sanoa, että työ on normaali osa …

Vahva talous on yhteiskunnan kivijalka

Vahva talous luo turvallisuutta Pienestä saakka minulle on opetettu vastuullista taloudenhoitoa. ”Ei voi kuluttaa enempää kuin mitä tienaa”, ”lainarahalla ei voi elää oman kodin ja auton hankkimista lukuun ottamatta” ja ”sukanvarteenkin olisi hyvä jäädä jotain”. Vastuullisuus taloudessa ei ole tylsää, …

Varatuomari ja lakimies, Katri Virkkunen

Ilman turvallisuutta ei ole hyvinvointia

Turvallisuus ja turvallisuuden tunne ovat kaiken hyvinvoinnin peruspilareita. Suomi on ankkuroinut itseään jo vuosikymmenten ajan tukevasti länteen ja nyt viimeksi NATO-jäsenhakemuksen jättäminen on edelleen vahvistanut tuota sidosta. Vahva demokratia on hyvinvoinnin lähtökohta. Esimerkkejä toisenlaisesta hallintomuodosta ei tarvitse hakea kovinkaan kaukaa …

Minä ja miksi aluevaaleihin?

Olen Katri Virkkunen, kolmen lapsen äiti, varatuomari, lakimies Pirkanmaalta. Olen kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen jäsen. Työskentelen tällä hetkellä Puolustusvoimissa lakimiehenä. Olen mukana HX-hankkeen sopimusvalmistelussa juridisena tukena. Lähdin alun perin mukaan kunnallispolitiikkaan halusta auttaa ja vaikuttaa ihmisten arjen palveluihin. Aluevaaleissa on myös kyse …

Vastuuta kokonaisuudesta korona-ajassa

Koronaluvut Koronaluvut osoittavat päivästä toiseen huolestuttavaa kasvua myös Pirkanmaalla. Virus jyllää ja tuntuu olevan aina meitä ja varautumissuunnitelmia askeleen edellä. Uusia rajoituksia ja sulkuja otettiin jälleen käyttöön, kuten totutusti niin monta kertaa aiemminkin. Kyseessä ei ole enää Force Majeure -tilanne, …

Koronapassi ja uusnormaali

Koronapassi on tarjonnut viime aikoina mahdollisuuden lähes normaaliin arkeen. Olemme saaneet harrastaa, kokoontua, viettää pikkujouluja ja matkustaa ulkomaille. Oikeanlaisen leiman passiinsa on saanut vähintään kahdella rokotusannoksella. Paljon on käyty keskustelua siitä, onko oikein, että ihmiset pakotetaan tai jopa kiristetään vastoin …

Me tehdään hyvää Suomelle ja suomalaisille

Pirkanmaan Kokoomuksen piirikokous järjestyi eilen, keskiviikkona 8.12, Orivedellä. Energia ja innostus oli aistittavissa. Me tehdään hyvää Suomelle ja suomalaisille!! Vpj Antti Häkkäsen uskoavalavasta puheenvuorosta nostaisin esille seuraavia asioita: 1. Kokoomuslaisten on uskallettava sanoittaa maalaisjärkeään, asettaa rajoja ja tuotava vaihtoehtonsa valtakunnan …

Mistä on kyse ja mistä päätetään

Ylipäänsä siitä, mistä aluevaaleissa on kyse ja mistä aluevaltuusto päättää, on tullut paljon kysymyksiä torien ja marketien kohtaamisissa ja on syntynyt hyviä keskusteluja. Palveluiden tulee olla siellä, missä ovat ihmiset. Itse ajattelen, että parempi on päästä jonosta nopeasti hoitoon, vaikka …

Monituottajamallia tarvitaan

Sosiaali- ja terveyspalveluiden suhteen on muodostunut ajan saatossa erikoinen vastakkainasettelun kulttuuri, jossa julkisen ja yksityisen palveluntuottajien välille on muodostunut eriyttävä kilpailutilanne rakentavan yhteistyön sijaan. Ihminen on tyytyväinen, kun hän on saanut laadukasta ja oikea-aikaista palvelua tarpeeseensa.  Tuo tunne ei riipu …

Pirkanmaa – hyvinvointialueista ykkönen!

Julkaistu 3.11. Pirkkalainen lehti, viikonvieras Tammikuussa 2023 toimintansa aloittaville hyvinvointialueille siirtyy kunnilta tuottamisvastuu sosiaali-ja terveydenhuollon palveluista sekä pelastustoimesta. Tämän jälkeen kunta ei enää tuota esimerkiksi äitiys- tai lastenneuvolapalveluja tai ikääntyneiden asumispalveluja tai pidä yllä paloasemaa, vaan sen tekee hyvinvointialue. Meidän …